J. A. Krause Maschinenfabrik Bremenissä Saksassa

Ilman automatisoitua moottoreiden ja vaihteistojen valmistusta nykyisen autoteollisuuden valtavat tuotantomäärät eivät olisi mahdollisia. Bremeniläinen konepaja J. A. Krause on täysautomaattisten asennuslaitteistojen johtava valmistaja. Tehokkaimmat asennuslinjat kokoavat uuden moottorin joka kahdestoista sekunti. VARIOCON-teollisuuspistoliittimet ja INTERBUS-IP65-väylä tekevät kokoonpanosta entistä tehokkaampaa ja taloudellisempaa.

Modularisointi laskee laitekustannuksia


Selviytyäkseen tulevaisuudessakin kilpailun paineessa bremeniläiset koneenrakentajat ovat johdonmukaisella modularisoinnilla paitsi laskeneet merkittävästi laitteen valmistuskustannuksia, myös onnistuneet "sivutuotteena" lyhentämään tilauksesta toimitukseen kuluvaa aikaa. Kustannusten laskun lisäksi moduulirakenne helpottaa laitteiden laajentamista ja parantaa samalla niiden käytettävyyttä.

Modulaarisuus perustuu sähkölaitteiden selkeään järjestämiseen mekaanisiin toimintayksiköihin. Tämän järjestämisen mahdollistavat pienet, INTERBUSin kautta verkotetut tulo-/lähtöyksiköt (kotelointiluokka IP 65), joihin liitetään esimerkiksi antureita tai toimilaitteita suoraan itse paikalla. Kun kenttäkomponentit sijoitetaan INTERBUSin avulla koneeseen, kytkentäkaappien tarve vähenee merkittävästi.

J. A. Krause Maschinenfabrik sijoittaa ohjauksen käyttö- ja näyttölaitteisiin modulaarisissa konekonsepteissaan



VARIOCON - pistoliitinjärjestelmä automatisointiin


Bremenissä ohjaus sijoitettiin ohjauspöytiin, pois näkyviltä. VARIOCONin avulla huolehditaan sähkönsyötöstä ja liitännästä ohjauspöydän väyläjärjestelmään. VARIOCON on automaatiotekniikan käyttöön tarkoitettu pistoliitinten rakennussarjajärjestelmä. Modulaarisen rakenteen ansiosta syöttö- ja signaalijohtimia voi yhdistellä. Ensimmäistä kertaa voidaan liittää suorakulmainen, kotelointiluokan IP 65 pistoliitin suoraan piirikorttiin. Sisäjohdotusta ei enää tarvita lainkaan. VARIOCON-liittimiä on kolmea sarjaa:
  • Muovinen - tavalliseen teollisuuskäyttöön
  • Metallinen - kotelon yläosan helppo vaihdettavuus parantaa mekaanista kestävyyttä
  • EMC-lisäkomponenteissa on entistä parempia EMC-ominaisuuksia.

Suunnittelijalle tämä merkitsee suunnittelun vapautta sarjan valmistumiseen saakka, koska liitinsarjasta täytyy tehdä päätös vasta suuritöisten EMC-mittausten jälkeen.





VARIOCON kuuluu PLUSCON-teollisuuspistoliitintuoteryhmään. Muut automaatiosovellukset voidaan toteuttaa PLUSCON RC -M23-pyöröpistoliittimillä, raskailla PLUSCON HC -pistoliittimillä, rinnakkaiskaapelointiin tarkoitetuilla PLUSCON SAC -anturi-/toimilaiteyksiköillä ja uudella Quickon-pikaliitäntätekniikalla.



Lisätietoa tästä artikkelista



PHOENIX CONTACT OY
Niittytie 11
FI-01300 Vantaa

Vaihde: +358 (0)9 350 9020
Faksi:    +358 (0)9 351 3400
Contact Center,
suora:   +358 (0)9 3509 0290
myynti@phoenixcontact.com
www.eshop.phoenixcontact.fi